Tarkista vaatteet. Tarkista kengät. Varmista, ettei henki haise. Tarkista hiukset. Käy läpi muistiinpanot. Käy vessassa, ehkä kahdestikin. Jotkut muistavat yhä entisajan haastatteluhuoneen. Kätellä piti tuon tuostakin. Istuttiin keskellä huonetta muista erillään. Oltiin huomion keskipisteenä, eikä hyvässä mielessä. Asiat ovat sittemmin muuttuneet, vaikka monet yhä tarkistavat ainakin hiukset.
Ensitapaaminen Safwaan Rahmanin kanssa on tutunoloinen kokemus, jossa keskustelua käydään videopuhelun välityksellä. Hän on globaalin johtamiskonsulttitoimisto Crederan Lontoon rekrytointipäällikkö, joka näkyy videolla lähikuvassa kotitoimistonsa tyhjiä valkoisia seiniä vasten.
Etärekrytointi on tätä nykyä itsestäänselvyys, ja sen ansiosta työntekijöitä on voitu rekrytoida paljon kauempaa. Työvoimareservin laajennuttua ollaan myös maailmanlaajuisesti siirrytty liiketoimintamalliin, joissa huomioidaan aiempaa paremmin monimuotoisuus, tasa-arvo ja osallistaminen. Muutos ei ole yksinomaan ideologinen, sillä monimuotoisiksi ja osallistavaksi katsotut yritykset menestyivät kilpailijoitaan paremmin 35 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä.1
Safwaanin tiimi on käyttänyt hakemusten seurantapalvelua nimien ja ansioluetteloiden muiden osien anonymisointiin, mikä on auttanut yritystä hallitsemaan etärekrytointia käytännöllisestä näkökulmasta samalla, kun se on pyrkinyt osoittamaan sitoumuksensa monimuotoisuuteen, tasa-arvoon ja osallistamiseen.
Vaikka anonymisointi on ainakin teoriassa hyvä ratkaisu, miten rekrytoijat varmistavat, että tasa-arvo toteutuu haastatteluvaiheessa? ”Käytämme apuna koulutusta, jossa pyritään tunnistamaan tiedostamattomia ennakkoasenteita”, Safwaan sanoo. Hän myös tiedostaa, että nykyisetkin haastattelukäytännöt edellyttävät lisävalvontaa puolueettomuuden varmistamiseksi. ”Paras käytäntö on, että henkilöstöhallinto tarkistaa arvioinnin itse.” Safwaan näkee, että haastatteluvaiheen tarkoituksena on saada hakijasta totuudenmukainen käsitys. ”Päätin kerran jättää ansioluettelot huomiotta, kun palkkasimme vasta valmistuneita työnhakijoita”, hän kertoo. ”Meidän tulisi arvioida hakijoita vain haastattelusuorituksen perusteella.”
Safwaan Rahman,
Head of Recruitment,
Credera
Onko etätyöskentelyn tiiviisti verkottuneessa maailmassa mahdollista, että rekrytoijat voisivat VR:n avulla välttää ennakkoasenteita hakemusten käsittelyn lisäksi myös haastatteluvaiheessa? Edistäisikö esimerkiksi yleisavatar tasa-arvoa niin haastateltavien kuin rekrytoijien näkökulmasta? Safwaan suhtautuu tähän varauksella. ”VR:n käyttöön siirtyminen on kulttuurinen muutos, johon haastattelijoita ei hevillä saada mukaan. Miksi ette vain käyttäisi videopuheluissa suodattimia?” Ehdotus saa hänet hymyilemään. ”Nykyisin kenet tahansa voi muuttaa vaikka perunaksi.”
Hän nauraa leppoisasti olkapäiden pomppiessa kuvan alareunassa. Toisaalta hän sanoo: ”Se voi säästää aikaamme ja parantaa suhdelukujamme... Meiltä edellytetään, että tapaamme mahdollisimman vähän hakijoita mahdollisimman lyhyessä ajassa.”
Seuraava tapaaminen Safwaanin kanssa on varsin erilainen. Avarassa kokoustilassa on kaikki näytöt, mikrofonit ja vehkeet, joita nykyaikainen hybridityöskentely vaatii. Rekrytointipäällikkö esittelee työkaverinsa Leian ja Sophien lämpimästi ja rentoutuneesti. He ovat kaikki suostuneet anonymisointikokeeseen, jossa rekrytointi näyttäytyy rekrytoijille hakijan näkökulmasta. Safwaan suorittaa haastatteluja VR-tilassa hypoteettista rekrytointitehtävää varten. Kumpaakin työkaveria edustaa sama anonymisoitu yleisavatar.
Huone on täynnä energiaa ja uteliaisuutta, kun kaikki tarkastelevat Quest Pro -virtuaalilasejaan. Leia muutti Lontooseen Kaliforniasta, ja Sophie taas liittyi yritykseen etänä koronavirusrajoitusten aikaan. Kummallakaan ei ole aiempaa kokemusta VR:stä. ”Olen mieltänyt sen lähinnä pelaamiseen tarkoitetuksi”, Sophie myöntää. Kokoontuminen jää lyhyeksi, sillä Leia ja Sophie kutsutaan eri kokoushuoneisiin, jotta he voivat tutustua VR-rekrytointiin nimettömästi.
Virtuaalilasit laitetaan päälle. Rekrytoijat sopeutuvat uuteen kokemukseen hetken ja nipistelevät ilmaa, kun he siirtyvät haastatteluhuoneeseen klikkaamalla. Säteillen hymyilevä Safwaan vilkuttaa ja kysyy ensimmäiseltä haastateltavalta: ”Näetkö käteni?” Leia nauraa. Hän totuttautuu yhä ympäristöön ja ”ulkona” olevaan vesiputoukseen. Kun hän on valmis, haastattelu alkaa.
Safwaan muuttaa asentoaan antaen itsestään ystävällisen mutta hallitun kuvan, jota hänen avatarinsa heijastaa. Ensiksi hän kuvailee nimettömälle hakijalle hypoteettista roolia. Perunoista ei ole tietoakaan. Safwaan on paikoillaan ja keskittynyt, kun haastateltava vastaa ensimmäiseen kolmesta vakiokysymyksestä. Toisessa huoneessa oleva Leia vastaa tyynesti ja harkitusti. Välillä hän kohottaa kätensä ja sivelee hiuksiaan.
Haastattelun edetessä Leian käsi rentoutuu ja puhe on sujuvampaa. Mikä sai Leian kiinnostumaan tästä hypoteettisesta rekrytointialan roolista? ”Tykkään olla tekemisissä ihmisten kanssa. Olen mielestäni sosiaalinen mutta samalla myös analyyttinen, sillä pystyn tekemään päätöksiä sen mukaan, miten analysoin hakijaa.”
Istunto päättyy, ja Safwaan nostaa virtuaalilasit päästään merkillepantavasti hymyillen. ”Avatar vaikutti usein hyvin epävarmalta... Sen silmät liikkuivat oikealta vasemmalle, mutta en tiedä, onko vaikutelma psykologinen, koska en mielestäni huomannut sitä yhtä paljon haastattelun loppupuolella.” Safwaan vaihtaa virtuaalilasit seuraavaan haastatteluun.
Sophie tarkastelee anonymisoituja käsiään työkaveriensa tavoin. ”Ne ovat vääränväriset”, hän nauraa, mutta se on tarkoituskin. Safwaanin avatar tervehtii haastateltavaa samaan lämpimään äänensävyyn. Sophien kädet asettuvat pöydälle ja pysyvät paikoillaan keskittyneinä mutta rentoina. Yleisavatar hymyilee vastatessaan Safwaanin kysymyksiin. Sen kädet käyttäytyvät itsevarmemmin ja elehtivät vastausten aikana. Mikä sai tämän avatarin kiinnostumaan roolista? ”Koen, että olette ihmislähtöinen yritys. Luin myös Glassdoor-arvostelunne, jotka puhuvat puolestaan.”
Virtuaalilasit otetaan pois. Sophie kuvaa kokemustaan: ”En tiennyt, mitä odottaa. Katsoin alas ja mietin: ’Oho, nämä eivät minun käteni.’ Pystyin näkemään itseni peilistä. ’Sehän olen minä.’ Se tuntui varsin epätodelliselta mutta ei millään lailla epämiellyttävältä. Tiedän, ettei se ollut todellinen haastattelu, mutta se sai minut ottamaan rennommin. Ympäristökin oli mieleeni. Tiedän, että se voi muuttua haastattelijan ja yrityksen mukaan. En huomannut suurta eroa siinä, miten hyvin pystyin ilmaisemaan itseäni haluamallani tavalla.”
Leia pohtii suoritustaan. ”Jos minua jännittää, alan kosketella hiuksiani ja kasvojani. Kun tulee sanottua asioita, jotka tuntuvat vääriltä, alkaa helposti ajatella, miten he [haastattelijat] reagoivat siihen. VR:ssä se ei kuitenkaan korostu, mikä tekee asiasta helpompaa. Voin keskittyä siihen, mitä minulla on tarjottavanani.”
Kokemus oli hakijoille rohkaiseva, mutta miten anonymisoitu avatar vaikutti arvioijaan? Safwaan ei enää pidättele käsiään, ja ne tanssivat nyt pöydän yllä. ”Se seuraa käsiäni erittäin hyvin, ja pystyin myös näkemään eleet, mikä oli hyödyllistä. Vaikka kaikkia ilmeitä ei välttämättä näy, kokonaiskuva on pääpiirteissään sama.”
Safwaan Rahman,
Head of Recruitment,
Credera
Kumpi sitten sai paikan? Tämä tieto on myös anonymisoitu. Entäs ne perunat? Safwaan hymyilee. ”Vaikka avatar on neutraali, siitä saa kuitenkin hyvän kuvan henkilön vuorovaikutuksista. Kun verrataan Sophieta ja Leiaa, Sophie elehti paljon voimakkaammin, mutta koska se tapahtui VR:ssä, hän ei saanut suurta etua. Tein arviointia yhä vastausten sisällön perusteella. Se tasapuolistaa tilannetta.”
Jos rekrytointiprosessin tarkoituksena on arvioida hakijan läsnäoloa, tarkistaa ansioluettelon ja todellisuuden vastaavuus sekä varmistaa hänen sopivuutensa rooliin, voiko sitä täysin anonymisoida? ”Menetelmä tarjoaa useimmat kasvotusten pidettyjen haastattelujen hyödyt, mutta kun panokset ovat paljon korkeammat, loppuhaastattelu voi olla hyvä järjestää jollain muulla tavalla”, Safwaan sanoo. ”Siinä vaiheessa [hakija] voitaisiin tavata kasvotusten. Se on kuitenkin erittäin hyvä vaihtoehto alkuvaiheen haastatteluissa.”
Kun avatarit esittävät eleitä ja ilmeitä entistä todenmukaisemmin, anonymisointia ei tarvitse enää käyttää persoonallisuuden kustannuksella. Kun rekrytoijille annetaan mahdollisuus luoda ympäristöjä, jossa hakijat voivat kilpailla tasapuolisemmin, VR voi olla arvokas työkalu, joka auttaa haastamaan ennakkoasenteita ja keskittymään yksinomaan haastateltavan suoritukseen.
Jos tarkastellaan tilannetta rekrytointia laajemmin, voitaisiinko digitaalisen minän avulla luoda vastaava alusta, joka edistäisi yhdenvertaisuutta myös siinä vaiheessa, kun hakija on jo saanut työn?