Grace Lee on viimeiset runsaat kolme vuotta tehnyt etätyötä Asiasta, Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta käsin, juuri tässä järjestyksessä. Nyt asuu ja työskentelee New York Cityssä. Nämä suuret muutokset olivat hänelle haasteellisia, koska hän on aina kaivannut elämäänsä jatkuvuutta ja järjestystä. Samalla kokemus tarjosi hänelle ainutlaatuisen käsityksen siitä, mitä yhteenkuuluvuus, yhteydessä oleminen ja kasvaminen merkitsevät.
Pandemia saneli monet asiat uusiksi. Työskentelytavat. Rutiinit. Suhteet. Suunnitelmat. Monilla oli tunne hallinnan menettämisestä, mikä häiritsi myös mielen ja tunne-elämän vakautta. Jouduin itse pakkaamaan tavarani vuoden 2020 maaliskuussa, menemään kotiin ja rajoittamaan toimintaani neljän seinän sisälle seuraaviksi kuukausiksi. Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa monille elämääni mullistaneille muutoksille.
Heti kun tilanne alkoi näyttää paremmalta ja saatoin muiden tavoin palata normaaliin päiväjärjestykseen, minun piti äkkiä jättää taakse kaikki tuntemani ja muuttaa toiselle mantereelle. Vuosi oli 2021. Olin tuskin päässyt palautumaan ja asettumaan aloilleni, kun vuotta myöhemmin edessä oli sama ruljanssi: uusi muutto, uusi häiriö. Kunkin muuton myötä oloni oli entistäkin sekavampi.
Näiden vuosien aikana vain työni pysyi muuttumattomana. Vaikka juhlistin työni vuosipäivää joka vuosi eri maassa, olin tyytyväinen siihen, että vuosipäiviä ylipäätään kerääntyi. Ne edustivat jatkuvuutta, jota elämässäni ei muutoin ollut. Työni oli eräänlainen poikkeamakerroin muiden muuttujien joukossa ja koetinkivi, joka heijastaa muutosten vaikutusta itseeni. Hämmästyttävinä on kuitenkin se, että kaikista hyvistä ja huonoista kokemuksista huolimatta olin koko ajan sitoutunut työntekijä.
Uudenlainen käsitys työntekijöiden sitouttamisesta
Työntekijöiden sitouttaminen. Se on termi, jonka olen kuullut usein muutaman viime vuoden aikana, kun etä- ja hybridityömalleista on tullut normi useimmissa yrityksissä. Useimmiten sitä käyttävät työnantajat, kun he esimerkiksi puhuvat työntekijöiden tuottavuudesta tai työpaikkakulttuurista, eivätkä itse työntekijät, joita aihe kuitenkin koskee. Minäkin kuulun heihin.
“
To me, being an engaged employee simply means feeling connected to the work I’m doing, and to my organization and its people.
Se on muotisana, jota käytetään niin usein, että siitä on tullut merkitystään tärkeämpi. Google-haulla voi löytää kymmeniä eri määritelmiä, joista kaikki pyrkivät selittämään, mistä on kyse: ”henkilöstönhallintaan liittyvä käsite, joka kuvaa työntekijän työtään kohtaan tunteman innostuksen ja omistautumisen tasoa” ja ”kuinka sitoutunut työntekijä on auttamaan organisaatiotaan saavuttamaan tavoitteensa”.
Jälleen aiheesta puhutaan ensisijaisesti työnantajan näkökulmasta. Työntekijänä en kuitenkaan ajattele asiaa samoin. Työntekijän sitoutuneisuus tarkoittaa mielestäni sitä, että tunnen yhteyttä työhön, organisaatioon ja siihen kuuluviin henkilöihin. Voin myös sanoa kokemuksesta, että ei ole helppoa ylläpitää tällaista yhteyttä, kun omaan elämään kohdistuu jatkuvasti häiriötekijöitä.
Siksi onkin tärkeää, että työnantajat luovat työympäristön, joka tekee tällaisista yhteyksistä mahdollisia ja helppoja. Kun pohdin viimeistä kolmea vuotta, sitoutumiseni ei ollut koskaan kiinni yksittäisestä kokemuksesta, kannustimesta tai edusta, vaan se muodostui monen eri tekijän summasta.
Ensinnäkin siihen vaikuttivat esihenkilöideni ja tiimikavereideni kanssa käymäni jatkuvat keskustelut, joiden aikana he kehuivat panostani, pyysivät mielipiteitäni ja haastoivat minua yhtenään parempiin suorituksiin. Toinen tekijä oli se, miten itse työ kehittyi: se muuttui monitahoisemmaksi, toimitusten merkitys kasvoi ja panokset kovenivat. Vastuuni myös lisääntyi, ja joskus tehtävät annettiin minulle suoraan, mutta usein tunsin riittävästi itsevarmuutta pyytää niitä itse. Sitoutumista edisti vielä mahdollisuuteni osallistua laajempiin keskusteluihin, joiden vaikutukset eivät liittyneet vain omaan rooliini vaan yrityksen kasvuun ja kuntoon.
Kaikkien näiden kokemusten myötä tunsin, että olin osa jotain suurempaa ja että minulla oli merkitystä. Ahdistuneisuuden ja eristäytyneisyyden tunteet kaikkosivat. Tunsin olevani läsnä.
Sitoutuminen merkitsee yhteydessä olemista
Ironista kyllä, näillä asioilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että olisin ollut fyysisesti läsnä toimistolla ja tehnyt lähityötä. Kuten sanottua, kuuluin pitkän aikaa yrityksen etäisimpiin työntekijöihin, ja saatoin jopa olla kaikista etäisin. Jos etäisyys olisi ollut esteenä sitoutumiselle, olisin ollut yrityksen työntekijöistä vähiten sitoutunein ja omistautunein. Sen sijaan kirjauduin sisään joka päivä virtuaalisesti. Vaikka olin fyysisesti tuntien ja joskus jopa valtamerten päässä yrityksen pääkonttorista, tunsin vahvempaa läheisyyttä työhöni, työkavereihin ja organisaatioon kuin missään muussa työssä, jota olen tehnyt elämäni aikana.
Tällainen läsnäolon tunne ei ole kiinni siitä, että on henkilökohtaisesti paikalla. Siinä on pikemminkin kyse selkeyden ja tietoisuuden tunteesta. Se on tietoisuutta yksilöllisestä arvosta, jota tarjoan yritykselle, ja siitä, että muutkin ovat tästä tietoisia ja tukevat sitä. Tällainen tietoisuus synnyttää tunteen tarkoituksesta, motivaatiosta, täyttymyksestä ja itsensä kehittämisestä – ominaisuuksista, joita kutsutaan työntekijöiden sitouttamisen tekijöiksi. Silloin haluaa tulla töihin joka päivä ja antaa oman panoksensa riippumatta siitä, millaisia häiriötekijöitä matkan varrella voi kohdata.
“
Distance isn’t the enemy. The enemy is disconnection and detachment.
Loppujen lopuksi kyse on nimittäin siitä, että suhteiden eteen on tehtävä työtä, eivätkä suhteet työtovereihin ole mikään poikkeus. Ylläpidin itse vuosien ajan etäsuhdetta yritykseen ja työkavereihin ja voin kertoa, että vihollinen ei ole etäisyys, vaan yhteyden puute ja eristäytyneisyys. Vain ne estävät tuntemasta ja elämästä omaa suhdetta työhön, organisaatioon ja sen työntekijöihin.
Kutsui sitä sitten työntekijöiden sitouttamiseksi, työtyytyväisyydeksi, uskollisuudeksi tai joksikin muuksi, kaikki alkaa yhteenkuuluvuuden ja yhteyden tiedostamisesta, sillä tällöin häiriötekijät häiritsevät vähemmän ja vaikeuksien selättäminen tuntuu palkitsevammalta.
