Rekisteröitymällä suostut ottamaan Metalta vastaan päivityksiä ja markkinointiviestejä (esimerkiksi sähköpostia tai yhteisöllisiä viestejä), jotka koskevat Metan nykyisiä ja tulevia tuotteita ja palveluita.
Voit koska tahansa perua suostumuksesi ja lopettaa tilauksen klikkaamalla viesteissä olevaa Lopeta tilaus -linkkiä.
Olen niin jännittynyt ennen ensimmäistä virtuaalista tapaamistani, että asetan lainassa olevat virtuaalilasit päähän 10 minuuttia etuajassa, siirryn kokoustilaan ja tapaan – yllätys, yllätys – en ketään, minkä jälkeen otan virtuaalilasit pois päästä, kävelen edestakaisin muutaman minuutin ajan ja palaan sitten VR:ään sovittuna aikana ikään kuin ensimmäistä kertaa.
Kaikki tämä siitä huolimatta, että Arthur Technologiesin tiimin jäsenet tarjosivat minulle edellisenä päivänä esittelyn, jonka aikana he vastasivat kohteliaasti useisiin polttavimpiin kysymyksiini. Kysyin esimerkiksi ”Miten nousen seisomaan?” ja ”Miten pääsen eroon tästä valtavasta leijuvasta muistiosta, jonka loin vahingossa?”
Harjoitteluni aikana he myös opettavat minulle useita muita tärkeitä VR-haastattelutaitoja, kuten virtuaalisen samppanjan juomista, pukkihyppelyltä tuntuvaa teleporttausta sekä käsivarsien pitämistä niin, ettei avatarini näyttäisi velociraptorilta.
Kun astun Arthurin kokoustilaan, tuntuu kuin olisin siirtynyt täysin toiseen maailmaan: yritän muistaa fyysisen vartaloni totutellessani virtuaalilaseihin, kummasakin kädessä olevaan ohjaimeen sekä taustalla olevaan nauhoitustiimiin.
Lauren Silverman
“
The Arthur team has given me a sleek blazer and jeans combo. I’d love to have them dress me for all my meetings.
Miksi taivuin tällaiseen kokemukseen? Koska aion keskustella Arthurin perustajan ja toimitusjohtajan Christoph Fleischmannin kanssa. Ainakaan ensitapaamisessamme ei ole mitään kiusallista: Chrisin avatar on helppo tunnistaa VR:ssä, koska se on mallinnettu valokuvasta. Niin on minunkin, sillä sen pohjana käytettiin LinkedInistä saatua kasvokuvaa. Vaatteet ovat myös valittavissa. Arthur-tiimi on antanut minulle tyylikkään bleiserin ja farkkujen yhdistelmän, josta valkoiset tennarit tekevät hieman rennomman. Antaisin heidän mielelläni vaatettaa minut kaikkiin kokouksiini.
Mikä tekee virtuaalitodellisuuden kokouksista erilaisia?
Wienissä varttunut Chris koki olevansa eristynyt kansainvälisestä teknologiayhteisöstä, koska lähellä ei ollut suurta alan keskittymää. Kun hän sai ensikosketuksen lisättyyn todellisuuteen kymmenen vuotta sitten, useimpien mielestä se oli pelkkä markkinointikikka. Muistatko, kun meitä kehotettiin skannaamaan QR-koodi, jotta virtuaalinen logo tulisi näkyviin? Kokemus kuitenkin istutti Chrisin mieleen siemenen, josta alkoi itää idea jostain paljon suuremmasta. Hän ajatteli, että se voisi olla tilannetta tasapuolistava ratkaisu, joka antaisi hänelle mahdollisuuden olla erilaisella ja merkityksellisellä tavalla yhteydessä nopeasti kehittyvään yhteisöön.
Arthur on yritys, jonka ohjelmisto auttaa yritysten henkilöstöä tapaamaan, tekemään yhteistyötä ja hallinnoimaan työtä virtuaalitodellisuudessa. Sen hienoutta voisi kuvailla parhaiten suojauksen murtamisen kautta. Yrityksen ensimmäisiä asiakkaita oli suuren autoyrityksen IT-tiimi, jonka kanssa he olivat työskennelleet muutaman kuukauden. Tuolloin yritystoimintaa suunniteltiin useimmiten kasvotusten pidettävissä kokouksissa, joissa lätkäistiin muistilappuja seinälle. Arthur-tiimi sen sijaan liittyi ryhmän kokoukseen VR:ssä.
”Heillä oli muutama valkotaulu ja muutama PDF ladattuna”, Chris muistelee. ”Se oli pitkä kokous, joka kesti puolitoista tuntia, ja teimme paljon muistiinpanoja. Päätimme siinä vaiheessa pitää kaikki tauon. Olimme juuri ottamassa virtuaalilaseja pois päästä, kun he sanoivat: ’Hetkinen. Haluamme näyttää teille terassimme.’”
Christoph Fleischmann, CEO, Arthur Technologies
“
We realized this is more than just a meeting place. It’s a place where people work and socialize.
Kävi ilmi, että Arthurin IT-asiakas oli hakkeroinut ohjelmiston ja sisällyttänyt kokoustilaa laajentamalla myös sosiaalisemman alueen, joka vastasi pitkälti Chrisin kanssa käymäni keskustelun paikkaa. Hän ei kaihda myöntää, että Arthur otti ideasta mallia. Kaikki menivät niin sanotusti ulos ja pitivät siellä taukoa keskustellen elämästään ja poistumatta VR:stä.
”Se oli varsin taianomainen hetki”, Chris muistelee. ”Tajusimme, että se ei ollut heille pelkkä kokoustila vaan paikka, jossa he työskentelevät ja viettävät aikaa yhdessä.”
Miksi virtuaalilasit ovat niin tehokkaita työkäytössä?
Huomaan, että virtuaalisen näkymämme pehmeät auringonlaskun värisävyt tarjoavat eräänlaisen vapauden ja kutsun rennompaan yhdessäoloon. Chris muistuttaa minulle, että tämä johtuu aivojeni harhauttamisesta eli käsitykseni tilasta on huomaamattani muuttunut hienovaraisesti. Jos esimerkiksi menisin tämän VR-kaiteen reunaan, tuntisin luultavasti jaloissani kihelmöintiä.
Läsnäolo on perusta, jolle Arthur on rakennettu. Kaikki elementit on suunniteltu käyttäjien mukavuutta silmällä pitäen. Heidän pitäisi siis tuntea, että he voivat ilmaista itseään. Jotta yritysorganisaatiot saataisiin kuitenkin ottamaan ratkaisu käyttöön laajassa mittakaavassa, tarvittiin muutakin kuin tunneyhteyttä.
Chris puhuu mielellään läsnäolon ja tuottavuuden leikkauskohdasta. Häntä kiinnostaa siis se, kuinka moni yritys yrittää sovittaa ne yhteen eikä valita toista toisen kustannuksella. Arthurissa ”oikein järjestetty tuottavuus vahvistaa omaa läsnäolon tunnetta ja sitoutumista.” Hän kuvaa kymmenen hengen kokousta. Kaikkien osallistujien on tämän kokoisessa videopuhelussa vaikea osallistua aktiivisesti ja johdonmukaisesti. Sen sijaan Arthurissa ”kaikki ovat sitoutuneita, tekevät muistiinpanoja, siirtelevät valkotaulun merkintöjä ja aloittavat sivukeskusteluja.”
Suuri osa ilmaisuvälineen vaikuttavuudesta kiteytyy ääneen. Jos Chris siirtyy keskustelun aikana vasemmalle puolelleni, hänen äänensä suunta vaihtuu. Jos hän kävelee poispäin, häntä on vaikeampi kuulla. Osa Arthurin kokoushuoneista on tarkoituksella niin sanotusti äänieristettyjä, eli jos joku seisoo oven ulkopuolella, hän ei voi kuulla sisäpuolella olevia henkilöitä tai puhua heille. Huomasin tämän vaikeamman kautta perehdytyksen aikana, kun tarpeettoman pitkä pukkihyppy vei minut kuuloetäisyyden ulkopuolelle.
Nämä loikat ovat tärkeitä ja välttämättömiä, kun Arthurissa halutaan liikkua, mutta suurin niihin liittyvä pelkoni on, että hyppään vahingossa toisen käyttäjän päälle. Niin myös välillä käykin. Avatarimme ovat onneksi painottomia, joten kukaan ei loukkaannu törmäyksistä, ja kuittaamme ne nauraen. Chris on varmasti tottunut siihen – tai niin ainakin toivon.
”VR:n pohjalle voisi luoda kokonaisen persoonallisuustestin”, hän kertoo minulle. Kun alamme käyttää uutta teknologiaa ja uusia yhteydenpitotapoja, tietyt ihmiskokemukseen liittyvät tosiasiat pätevät yhä: henkilöillä on erilaisia mieltymyksiä ja erilaisia tarpeita. Jotkut suosivat pieniä, tarkasti suunniteltuja tiloja. Toiset taas nauttivat täysin avoimista, kokoontumisille tarkoitetuista huoneista.
Yritykset varmasti arvostavat Arthurin kaltaisia ratkaisuja, joiden avulla ne voivat tarjota tiimiensä tueksi erilaisia ympäristöjä, kuten aivoriihiin suunniteltuja kokoushuoneita, juhlimiseen sopivia kattoterasseja tai amfiteattereita, joihin kaikki mahtuvat. ”Olemme lisänneet yhdistetyn todellisuuden”, Chris sanoo, ”jotta työkaverit voitaisiin kutsua omaan olohuoneeseen.” Alan heti kantaa huolta siitä, mitä muut ajattelisivat koristetyynyistäni.
Millainen vaikutus VR-työskentelemisellä on?
Mikä on kaiken tämän innovoinnin perimmäinen tavoite? ”Jos onnistumme, enää ei ole väliä sillä, missä olet syntynyt tai missä haluat asua tai kasvattaa lapsesi”, Chris sanoo. Mieleeni muistuu hänen henkilökohtaisen yhteytensä tähän ilmaisuvälineeseen. ”Et tarvitse passia. Kunhan sinulla on internetyhteys ja mahdollisuus käyttää laitetta, voit työskennellä missä päin maailmaa tahansa yhtä tuottavasti kuin kuka tahansa muukin.”
Christoph Fleischmann, CEO, Arthur Technologies
“
If we’re successful, it doesn’t matter where you want to live or raise your children. You can work as productively as anyone else.
Kun Chris saattaa minut virtuaaliseen työhuoneeseen ja näyttää minulle, miten ohjelmisto voi tuoda tietoja ja esittää muita työpaikkaratkaisuja, kuten valkotauluja, muistilappuja ja kanban-työnkulkuja, kuvittelen itseni vetämässä aivoriihtä tai neljännesvuosittaista suunnittelukokousta tiimini kanssa tässä samassa tilassa. Olen kuitenkin helpottunut, ettei hän pyydä minua oikeasti kirjoittamaan mitään. Olen yhä itsetietoinen kyvystäni käyttää Arthurin toimintoja sujuvasti. Ne ovat kaikki heti käytettävissä ja myös helppokäyttöisiä. Tiedän varsinkin nyt kameran kuvaamana, etten näyttäisi siistiltä yrittäessäni sitä.
Kun myönnän asian Chrisille, hän sanoo rauhoittavasti: ”Tämän ei pitäisikään tuntua normaalilta, koska se ei ole sitä. Jos se ei tuntuisi oudolta, muutos ei olisi riittävän suuri. Se on kuitenkin valtava muutos.”
Tämä voi olla hyvä ottaa huomioon, kun yritykset valjastavat käyttöönsä Arthurin kaltaisia ratkaisuja ja VR:n kaltaisia alustoja ensimmäisten joukossa: ne on tarkoitettu kaikille, jotka ovat valmiita tuntemaan olonsa hieman oudoksi kehityksen eturintamassa.
”Kokemus vaatii käyttäjiltä jonkin verran opettelua, aikaa ja tarkkaavaisuutta, jotta siihen tottuu kunnolla”, Chris toteaa lopuksi.
Kesken hänen lausettaan minua alkaa aivastuttaa, ikään kuin nenäni haluaisi osoittaa hänen väittämänsä todeksi. Tunne ei hellitä. Minun on selvitettävä, miten voin laskea ohjaimeni ja nostaa virtuaalilaseja, jotta vältyn pahimmalta. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten se vaikuttaa avatariini tai siihen, mitä muut näkevät. Lopulta ilmoitan muille, mitä aion tehdä, ja nauramme asialle. Tämäkin hetki oli lyhyt mutta merkityksellinen ja osoittaa jaetun kokemuksemme voiman ja todellisuuden.
Olen joka tapauksessa helpottunut, ettei minun tarvinnut aivastaa.
